Marenkikakku mantelipohjalla

marenkikakku

Tämän kakun pohjana on kostea mantelikakku, eikä se sisällä jauhoja, vaan ainoastaan mantelijauhetta. Täytteen makuina on mansikat ja omenahillo. Päällä marenki, mantelikrokanttia, mansikkakastike ja ananaskirsikoita. Olisin halunnut päälle tuoreita marjoja, mutta kaupan marjat eivät näyttäneet kovinkaan houkuttelevilta. Marengin ohjeen löydät täältä. Tähän kakkuun riittää puolet tuosta reseptistä.

Pohja:

50 g voita
3/4 dl fariinisokeria
1/2 mm vaniljajauhetta
1/2 dl seljankukkamehua
2 valkuaista
2 keltuaista
1 1/2 dl mantelijauhetta
3/4 dl turkkilaista jugurttia

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan vatkaten. Sekoita vaahtoon mehu, manteli- ja vaniljajauhe, sekä jugurtti. Vaahdota valkuaiset ja kääntele taikinan joukkoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (18 cm). Paista 175 asteessa noin 35-40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Säilytä viileässä.

Täyte:

1 dl kuohukermaa
100 g tuorejuustoa
1 – 1 1/2 dl uuniomenahilloa

Notkista tuorejuusto. Vaahdota kerma. Yhdistä kaikki ainekset. Jos haluat makeampaa kakkua laita isompi hillomäärä, jolloin myös omenan maku tulee paremmin esille.

Mantelikrokantti:

20 g mantelirouhetta
20 g sokeria

Paahda mantelit ja siirrä odottamaan. Sulata sokeri ja anna paahtua hieman, varo polttamasta. Lisää mantelirouhe sokerin sekaan, sekoita  ja levitä voipaperin päälle jäähtymään.

Lisäksi:

1 dl kohmeisia paloiteltuja mansikoita
1/2 dl mansikkasosetta

Kokoa kakku: pohja, mansikat, täyte, marenki, mansikkasose, mantelikrokantti ja ananaskirsikat.

marenkikakku

Maukas hedelmä-pähkinäpiiras

hedelmä-pähkinäpiiras

Tähän aikaan vuodesta ympäriltä kuulee dieetti-tsemppi-päätöksistä ja myös itselleni olisi hyvä vähän jarrutella kaikkea tätä herkuttelua. Tietysti se aiheuttaa hieman vieroitusoireita kaikille leivonta-addikteille!

Kokeilin nyt tälläistä, vähällä sokerilla, voilla ja ilman jauhoja rakentuvaa piirasta. Yllätyin itse siitä kuinka maukas piiraasta tuli. Pohjan perusohjeen löysin Ahmijan-blogista ja käytin sitä tässä parilla muutoksella. Täytteen voisi mielestäni tehdä kesällä myös marjoista tai persikoista, nektariineista, ehkä myös ananas voisi toimia.

Pohja:

150 g mantelijauhetta
25 g sulatettua voita
25 g seesamiöljyä
1 valkuainen
2 rkl tomusokeria
ripaus merisuolaa

Täyte:

1 omena
1 päärynä
1/2 sitruunan mehu
1 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa

Kuori ja paloittele omena ja päärynä. Purista sitruunanmehu hedelmien päälle ja lisää mausteet. Sekoita hyvin.

Pähkinäcrumble:pähkinäcrumble

150 g pähkinöitä rouhittuna
(cashew ja hassel)
1/2 dl mantelijauhetta
25 g voita
2 rkl fariinisokeria
1 mm merisuolaa

Sekoita fariinisokeri sulatetun voin sekaan. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita hyvin.

 

                              Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen ja painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Aseta päälle folio ja vaikka herneitä ja paista 175 asteessa noin 10 min. Nosta pohja pois uunista ja poista folio painoineen. Lisää täyte ja crumble ja paista vielä 25 min. Anna piirakan vetäytyä rauhassa.

hedelmä-pähkinäpiiras

Herkkupullaa

herkkupullaa

Taikina:

50 g tuorehiivaa
2 dl täysmaitoa
175 g voita
1 kanamuna
1/2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1/2 tl suolaa
n. 8 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele hiiva maitoon ja anna hiivan liueta. Lisää huoneenlämpöinen voi paloiteltuna, kananmuna, sokeri ja kardemumma. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhot vähitellen, lopussa suola. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä noin 40 minuuttia.

Täyte:

100 g mantelimassaa, valmista tai itsetehtyä (ohje lopussa)
100 g pehmeää voita
2 rkl fariinisokeria
1 rkl sitruunankuorta

Raasta mantelimassa ja sitruunankuori. Lisää voi ja sokeri ja sekoita tasaiseksi täytteeksi.

Kaulitse kohonnut taikina levyksi, noin 60cm x 40cm. Levitä täyte, rullaa pötköksi ja nipistele taikinan reuna kiinni. Rullaile pötkö tasaiseksi, jos se on eripaksuinen jostain kohtaa. Leikkaa pötköstä noin 2,5 cm paloja (n. 20 kpl) ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle. Jos haluat että pullat paistuvat yhteen, jätä palojen väliin noin 1 cm kohoamisvaraa. Anna pullien kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Kuorrutus:

35 g voita
3/4 dl sokeria
1 rkl täysmaitoa
1 rkl vehnäjauhoja
35 g mantelilastuja

Mittaa ainekset kattilaan ja lämmitä sekoitellen sen aikaa että voi sulaa. Lusikoi kuorrute kohonneiden pullien päälle.

Paista pullat uunin keskiosassa tai hieman alapuolella 250 asteessa 12-14 minuuttia. Liu’uta pullat ritilän päälle jäähtymään.

Mantelimassa:

50 g mantelijauhetta
50 g tomusokeria
n. 3-4 tl kananmunan valkuaista
(karvasmantelitippoja, jos pidät niistä)

Mittaa kippoon mantelijauhe ja tomusokeri. Lisää vähitellen valkuaista. Sekoittele ja puristele kiinteäksi palloksi. Jos valkuaista menee liikaa, voit lisätä mantelia tai sokeria, kunnes massa on sopivaa. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin vetäytymään. Karvasmantelitipat kannattaa lisätä valkuaisen joukkoon, jotta se leviää varmasti tasaisesti massaan.