Kenkiä

Kenkiä olen tehnyt Kuusamon kansanopiston kesäkursseilla muutamana vuonna. Kurssit on viikon mittaisia ja teimme aika pitkiä päiviä 🙂 Vaikka ensimmäisellä kurssilla minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta kengänteosta, niin kyllä sieltä valmiiden kenkien kanssa kotiin lähdettiin.

Nämä pistokkaat on neljännet kenkäni, parhaat mitä olen tehnyt ja ihanat jalassa. Nahkaa päältä ja sisältä. Kuviot on tehty alikeompeluna.

 

 

Nämä avokkaat tein itseasiassa samana kesänä kuin nuo pistokkaat ja ne onkin jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka aivan toimivat kengät onkin.

 

 

Toisella kurssilla tein nämä saapikkaat, joiden pohjat kiinnitettiin perinteisellä menetelmällä käsin ompelemalla pikilangalla. Kenkien vuori on punainen.

 

 

 

 

 

Näissä on valmiit puupohjat, vaihdoin vain nahkaosat. Sisäpohjat on mokkapuoli jalkapohjaa vasten, se on mielestäni mukavan tuntuista. Kiinnitysnaulat on rautakaupasta kuperakantaisia nauloja.