Korvapuustipitko

korvapuustipitko

Pullataikina:

2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 kananmuna taikinaan, 1/2 voiteluun
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 1/2 tl kardemummaa
n. 6 dl jauhoja
80 g huoneenlämpöistä voita paloina

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää kananmuna, sokeri, kardemumma ja suola, sekoita. Lisää puolet jauhoista ja sekoita ensin lusikalla tai puuhaarukalla. Lisää jauhoja ja vaivaa taikinaa hyvin. Lisää voi, vaivaa ja lopuksi vielä ripaus jauhoja. Kun taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoilta, laita se kohoamaan vedottomaan paikkaan liinan alle, mielellään lämpimään vesihauteeseen. Anna kohota kaksinkertaiseksi, noin puoli tuntia.

Täyte:

60 g voita
2 tl kanelia
1/2 dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori

Sekoita täytteen ainekset keskenään.

Kaulitse taikinasta ohut suorakaiteen muotoinen levy. Levitä täytettä puolikkaalle taikinalle ja jätä vähän täytettä sivuun. Käännä puolikas taikinalevy toisen päälle ja leikkaa levy neljään tasaleveään suikaleeseen. Levitä loppu täyte kahdelle suikaleelle ja nosta kaksi muuta näiden suikaleiden päälle. Leikkaa vielä nämä kaksi suikaletta puoliksi. Nyt sinulla on neljä neljäkerroksista suikaletta. Letitä nämä suikaleet leivinpaperin ja uunipellin päällä letiksi ja anna kohota peitettynä vielä noin 15 minuuttia. Voitele pitko kananmunalla ja paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 20-25 minuuttia.

korvapuustipit

 

Palautetta kirjoittajalle, kiitos.