Mehevät päkinä-kinuski muffinssit ja kisamietteitä

Kilpailu loppui minun osalta edellisessä jaksossa ja kyllähän se harmitti todella paljon. Minulla oli epävarma olo jo parin ensimmäisen jakson jälkeen, huomasin että en pärjää! Kilpakaverit on todella taitavia ja itse kilpailutilanne toi välillä tunteen niinkuin ei olisi koskaan mitään leiponutkaan. Tiedän kyllä että olen taitava leipuri, mutta minulla ei ole ollut niin laajaa kokemusta kuin kilpailuun hakiessa kannattaisi olla. Kisan jälkeen olin muutaman päivän pää pyörällä ja alamaissa, mutta sitten tartuin taas kippoihin ja nautiskelin siitä että saa leipoa rauhassa, ilman paineita ja ettei epäonnistuminen haittaa!

Koko kilpailu, hakemisesta pudotukseen ja vieläkin muiden puolesta jännittämisessä, on ollut mahtava, hieman epätodellinen kokemus. Sain monta ihanaa uutta ystävää ja opin valtavan paljon. Nykyisin testailen rohkeammin uutta ja myös muokkailen reseptejä enemmän, tässä yksi herkullinen muffinssiresepti:

muffinssi

12 kpl

2 kananmunaa
1 1/2 dl fariinisokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita sulatettuna
200 g turkkilaista jugurttia
1 dl omenasosehilloa

Pähkinä-kinuski:

1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
100 g saksanpähkinöitä

 Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri kinuskia varten. Keitä hiljalleen poreillen 20 minuuttia ja sekoittele välillä. Rouhi pähkinät ja sekoita jäähtyneeseen kinuskiin.

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele munavaahdon sekaan vuorotellen kuivat aineet ja sula, jäähtynyt voi. Kääntele joukkoon vielä jugurtti ja hillo. Annostele taikina muffinssivuokiin, lusikoi keskelle pähkinä-kinuskia ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 20 min.

2 vastausta artikkeliin ”Mehevät päkinä-kinuski muffinssit ja kisamietteitä

  1. Olit ihan hurjan rohkea, kun osallistuit. Kotikatsomoihin vaikutit rennolta ja osasit olla ohjelmassa tosi luonnollinen! Jatkan blogisi seuraamista innolla!

    • Kiitos! Välillä jännitti kyllä tosi paljon, varsinkin kun tehtävät oli alkamassa ja odotettiin lupaa leipoa 🙂

Palautetta kirjoittajalle, kiitos.