New York cheesecake, pistaasia ja vadelmia

newyork

Kuohkea New York juustokakku sai tällä kertaa päälleen passionhedelmähilloa, rouhittua pistaasipähkinää ja vadelmia. Idean kakkuun sain täältä. Kakku kannattaa paistaa korkeassa vuoassa, koska se kohoaa uunissa melkein puolitoistakertaiseksi, mutta laskee jäähtyessään. Kakussa maistuu häivähdys sitruunaa, mutta ehkä mukaan voisi raastaa myös sitruunankuorta.

Resepti:

100 g murokeksejänewyorkleikattu
40 g voita
330 g tuorejuustoa
330 g ranskankermaa
150 sokeria
3 kananmunaa
1/2 dl sitruunanmehua
2 tl maissijauhoja
1 mm vaniljajauhetta

Jauha keksit ja sulata voi, sekoita nämä yhteen ja painele leivinpaperoidun 18 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteenteon ajaksi.

Erottele kananmunanvalkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keskenään tuorejuusto, 2/3 sokerista, munankeltuaiset ja siivilöity maissijauho. Lisää ranskankerma sekä vanilja ja vatkaa tasaiseksi, lisää sitruunanmehu vähän kerrallaan vatkaten. Vaahdota erikseen munanvalkuaiset ja lisää loppu sokeri vähän kerrallaan vatkaten. Kääntele valkuaisvaahto tuorejuustovaahdon sekaan. Kaada massa vuokaan ja tasoita pinta. Paista uunin alimmalla tasolla noin tunti. Sammuta uuni, anna kakun olla vielä uunissa puoli tuntia. Avaa uunin luukku raolleen ja anna kakun jäähtyä uunissa. Nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Koristelu:

n. 3/4 dl passionhilloa
80 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
tuoreita vadelmia

Poista kakku vuoasta ja sivele passionhillo kakun päälle. Rouhi pähkinät ja painele rouhe kakun reunoille. Asettele vadelmat kakun päälle.

 

 

Palautetta kirjoittajalle, kiitos.