Omenaruusupiiraat

ruusupiiraat

Välillä leipoessa tulee se tunne kun suorastaan jännittää, eikä malttaisi odottaa leivonnaisten valmistumista! Näin kävi näitä ruusuja tehdessä, mielestäni ne on niin kauniita ja herkullisia. Tekemistä, tai siis näpräämistähän näissä on, mutta kyllä se kannattaa! Syömistä varten kaipailin jälkiruokahaarukkaa- ja veistä, koska omenankuori on aika haastavaa saada poikki pelkällä lusikalla.

Pohja:

2 1/2 dl vehnäjauhojaruusupiiras
1 dl mantelijauhetta
1/2 dl hasselpähkinäjauhetta
1 dl tomusokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 kananmuna

Täyte:

2 isoa punaposkista omenaa
1 sitruuna
1 l  kylmää vettä
2 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
sormisuolaa
toffeekastiketta

Sekoita pohjan kuivat ainekset ja nypi kylmään paloiteltuun voihin. Lisää kananmuna ja sekoita nopeasti. Painele taikina tiiviiksi ja laita kylmään odottamaan.

Mittaa kattilaan vesi ja purista sitruunanmehu veteen. Leikkaa omenat kuorineen noin millin paksuisiksi viipaleiksi ja laita ne heti sitruunaveteen.

Tässä välissä jaa ja painele taikina voideltuihin vuokiin. Nosta vuoat vielä kylmään odottamaan.

Laita omenaviipaleet lämpenemään liedelle, tarkkaile tilannetta ja kokeile viipaleita välillä, tarkoitus on saada viipaleet pehmenemään sen verran että saat kieputettua niistä ruusun. Samalla sulata voi toisessa astiassa. Lisää voin sekaan fariinisokeri ja kaneli, sekoita. Kun omenaviipaleet on valmiit, levitä ne esimerkiksi uunipellille ja voitele voi-sokeriseoksella.

Voitele piirakkapohjat toffeekastikkella ja ripottele päälle hiukan sormisuolaa. Asettele omenaviipaleet pohjan päälle ulkoreunasta alkaen. Viimeiset viipaleet keskikohtaa lähestyessä kannattaa rullata käsissä ja asettaa ruusun keskelle.

Paista piiraita 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Herkuttele!

ruusupiiraatp

 

Palautetta kirjoittajalle, kiitos.